Säännöt

Ulvajanniemi Yhdistys ry

Säännöt

Voimassaolon alku: 13.06.2023

1 NIMI JA KOTIPAIKKA 

Yhdistyksen nimi on Ulvajanniemi Yhdistys r.y., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Valkeakoski. 

2 TARKOITUS JA TOIMINTA 

Yhdistyksen tarkoituksena on olla kiinteistönomistajien ja osakkaiden sekä Ulvajanniemen ja Pohjankorven asuinalueiden asukkaiden yhdyssiteenä sekä valvoa heidän etujaan, edistää informaation levittämistä kiinteistöjä koskevista asioista, laeista ja asetuksista, varsinkin kunnallisista määräyksistä, jotka Valkeakoskella ovat kiinteistöihin nähden voimassa. Yhdistys voi tehdä ehdotuksia asuinalueiden ja ympäristönsuojelun kehittämiseksi sekä alueen kulttuurihistoriallisen perinnön säilyttämiseksi. Yhdistys voi omistaa kiinteistöjä sekä asunto- ja kiinteistöosakkeita. Yhdistys voi järjestää jäsenilleen virkistystoimintaa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi hankkia varoja järjestämällä rahankeräyksiä, arpajaisia ja huvitilaisuuksia sekä periä esimerkiksi käyttömaksuja hallinnoimiltaan alueilta. 

3 JÄSENET 

Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä vuosittaisen jäsenmaksun suorittanut henkilö. Yhdistyksen jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus. Hallituksen esityksestä yhdistyksen kokous voi kutsua kunniapuheenjohtajaksi seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen luonnollisen henkilön. Kunniapuheenjohtaja on seuran jäsen ja arvo on elinikäinen. Hallituksen esityksestä yhdistyksen kokous voi kutsua kunniajäseneksi luonnollisen henkilön, joka on merkittävästi edistänyt yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen. Näissä säännöissä jäsenellä tarkoitetaan kaikkia edellä mainittuja jäseniä ja kunniapuheenjohtajaa.

 4 JÄSENMAKSUT 

Jäsenet suorittavat jäsenmaksun, jonka suuruuden päättää yhdistyksen vuosikokous. Jäsenet voivat suorittaa kannatusmaksuja yhdistykselle. 

5 JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN 

Jäsen erotetaan yhdistyksestä silloin, kun hän eroaa tai tulee erotetuksi. Jäsenellä, joka on eronnut tai erotettu yhdistyksestä, ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen. 

6 PÄÄTÖSVALTA 

Päätösvaltaa yhdistyksen asioissa käyttää sen kokous ja toimintaa johtaa hallitus. 

7 YHDISTYKSEN KOKOUS 

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä syys-marraskuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. 

8 YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN 

Yhdistyksen vuosikokous kutsutaan koolle vähintään seitsemän (7) päivää ja ylimääräinen kokous vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta ilmoittamalla siitä yhdistyksen internetsivuilla, tai muuta digitaalista järjestelmää käyttämällä tai yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä taikka jäsenille postitse, sähköpostilla tai muulla viestillä lähetettävällä kutsulla. Sähköposti voidaan lähettää jäsenen yhdistykselle ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja käsiteltävät asiat. Jos yhdistyksen kokouksessa käsitellään sääntöjen muuttamista, yhdistyksen purkamista, kiinteistön ostamista, myymistä, kiinnittämistä koskevaa tai muuta yhdistyslain 23. pykälässä mainittua asiaa, on siitä kokouskutsussa erikseen mainittava. 

9 PÄÄTÖKSENTEKO YHDISTYKSEN KOKOUKSESSA 

Yhdistyksen kokouksessa voidaan tehdä päätöksiä vain kokouskutsussa mainituista asioista, ellei kokous totea muuta asiaa kiireelliseksi vähintään viiden kuudesosan määräenemmistöllä. Yhdistyksen kokouksissa kullakin jäsenellä on yksi ääni. Päätökset kokouksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä lukuun ottamatta näissä säännöissä erikseen mainittuja tapauksia. Äänten mennessä tasan voittaa se ehdotus, jota kokouksen puheenjohtaja on kannattanut. Vaaleissa ja suljettua lippuäänestystä käytettäessä ratkaisee arpa. 

10 VUOSIKOKOUS 

Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla. Järjestön vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus,
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa,
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys,
5. Esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto edelliseltä vuodelta,
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,
7. Päätetään toimihenkilöiden palkkioista ja tilintarkastajan palkkioperusteista seuraavalle vuodelle
8. Vahvistetaan jäsenmaksun suuruus, toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle vuodelle
9. Päätetään hallituksen jäsenmäärä,
10. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen varsinaiset ja varajäsenet,
11. Valitaan yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja sekä
12. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat ja sääntöjen 7 pykälän mukaisesti kiireellisiksi todetut asiat. 

11 HALLITUS 

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja kolme - viisi (3-5) muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallituksen jäsenen tulee olla yhdistyksen jäsen. Jos hän eroaa yhdistyksen jäsenyydestä, tulee hänen erota myös hallituksesta. Hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen muiden varsinaisten ja varajäsenten toimikausi on yksi vuosi. Toimikausi alkaa seuraavan kalenterivuoden alussa. 

12 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT 

Hallituksen tehtävänä on valita keskuudestaan varapuheenjohtaja sekä tarpeellisiksi katsomansa toimihenkilöt.
1. Hoitaa yhdistyksen juoksevat asiat.
2. Huolehtia yhdistyksen päätösten täytäntöönpanosta.
3. Kutsua koolle yhdistyksen kokoukset. 

13 HALLITUKSEN KOKOONTUMINEN 

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi on läsnä vähintään puolet hallituksenäänivaltaisista jäsenistä. 

14 PÄÄTÖKSENTEKO HALLITUKSESSA 

Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan voittaa puheenjohtajan kannattama mielipide. Vaalissa ja suljetussa lippuäänestyksessä ratkaisee arpa. 

15 NIMEN KIRJOITTAMINEN 

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä jonkun muun hallituksen varsinaisen jäsenen kanssa, aina kaksi yhdessä. 

16 TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS 

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen tulee olla valmiina tilintarkastajalle esitettäväksi huhtikuun loppuun mennessä. Yhdistyksen tilejä ja hallintoa tarkastamaan valitun tilintarkastajan tulee ennen maaliskuun 31. päivää toimittaa hallitukselle yhdistyksen kokoukselle osoitettu kertomus ehdotuksineen vastuuvapauden myöntämisestä tai tarpeellisiksi katsomistaan toimenpiteistä. 

17 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN 

Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia yhdistyksen kokouksessa, jos asia on mainittu kokouskutsussa ja muutosta kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. 

18 YHDISTYKSEN PURKAMINEN Yhdistyksen purkamiseen vaaditaan kahden, vähintään 30 päivän väliajoin pidetyn yhdistyksen kokouksen yhtäpitävä päätös ja että kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa äänestykseen osallistuneista kannattaa päätöstä. Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, sen jäljelle jääneet varat on käytettävä viihtyisämmän koti- ja asuinympäristön rakentamista ja kehittämistä ajaviin tarkoituksiin sillä tavoin kuin yhdistyksen purkamisestä päättävä kokous määrää.